top of page
  • Writer's pictureJonna Kaasalainen

Ihan tavallisten naisten huomenlahjakuvauksia


Boudoir huomenlahjakuvakulttuuri on meille rantautunut ulkomailta ja yleistynyt hyvin paljon viimeisen viiden vuoden aikana. Kyseessä on siis boudoir kuvia morsiamesta, jotka morsian antaa omalle puolisolle huomenlahjaksi eli hääpäivän jälkeisenä aamuna.

Huomenlahja on perinteisesti miehen antama lahja hääyön jälkeisenä aamuna ja sen oli tarkoitus turvata naisen toimeentulo mahdollisen leskeksi jäämisen jälkeen. Huomenlahja saattoi olla lehmä, torppa tai astioita. Myöhemmin myös naiset ovat halunneet antaa jotain puolisolleen.

Nykysin lahjalla ei ole syvällisempää merkitystä, puolisot haluavat antaa toisilleen jotain muistoksi hääpäivästä. Se on voi olla kello tai koru taikka jokin muu toisen mielenkiinnon kohteeseen liittyvä esine tai asia.

Ihana lahja on kuvauttaa itsensä ja antaa kuvat laadukkaiden printtien, kirjan tai taulun muodossa puolisolle.

Myös hyvä lahjaidea on lahjakortti kuvaukseen. Boudoirkuvaus on ollut monelle yllättävänkin kiva kokemus. Stylisti meikkaa ja laittaa hiukset, tulee kaunis ja itsevarma olo, jolloin on kiva hetki ammattilaisen ohjeistamana olla kuvassa. Olla juuri oma itsensä, Hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on ja nähdä itsensä kuvissa kauniina.

Kuviin voit valita juuri itsellesi sopivat asut tai vaatteet, kuin itse haluat. Suosittelen kuitenkin heittäytymään ja kokeilemaan ja unohtamaan "kehtaanko mä nyt" - TOTTAKAI kehtaat! Kuvat ovat sinua ja puolisoasi varten!

Saat olla kuvissa ujo tai raju, ei sen väliä, yksikään kuvaus ei missään nimessä ole samanlainen ja lopputulokset ovat aina erilaisia. Toiveesi huomioidaan ja saat valita koevedoksista juuri ne kuvat joissa itsesi mielestä olet parhaimmillasi.

Mitä, missä, milloin ?

Järjestämme Laura Puntila Artist kanssa huomenlahja- ja boudoirkuvauspäivät 5-6.5.2018. Kuvausaikoja on rajoitetusti.

Varaa 2 tuntia aikaa ja tule Joka Photographyn kotistudiolle stailattavaksi ja kuvattavaksi.

Hinta kuvaukselle on 249 euroa ja se sisältää

-Laura meikkaa ja laittaa hiuksesi kuvausta varten

-Kuohuvaa ja pikkupurtavaa laittautumisen aikana

-Kuvauksen

-3 käsiteltyä kuvatiedostoa koevedoksista

erikseen tilauksesta

-lisäkuvat 35e/kpl

-kuvavihkonen koevedoskuvista (ilman vesileimaa) 35e/kpl

Vinkit

-rasvaa ihosi kauttaaltaan edellisenä iltana tai saman päivän aamulla

-älä pue muutamaan tuntiin rintaliivejä ja valitse mahdollisimman löysät ja saumattomat alushousut, näin vältät painaumat

-Meikkiä varten tule vain kosteusvoide kasvoillasi (ei ole kiellettyä meikata itse, jos se saa sinut itsevarmemmaksi ;) )

-rentoudu ja tule iloisin mielin

- mukaan saa tulla ystävä tai puoliso

Ota mukaan halutessasi

-parit eri alusvaatteet

-aamutakki

-stay upit

-sukkikset

-korkokengät

-vaihtoehtoisia koruja, jos haluat koruja kuvaan

Suosittelen myös kuvausta ilman alusvaatteita. Jos ei halua kriittisten paikkojen näkyvän kuvassa, voidaan niitä peittää asentoja muuttamalla.

Ajanvaraus täältä tai soittamalla p. 0445193965

P.s. Tämä on myös oiva polttarinumero. Kuvat morsian saa antaa sulhaselle tai pitää vain itseään varten. Kysy tarjousta polttaripäivälle stailauksesta ja kuvauksesta jonna.kaasalainen (a) hotmail.com

#huomenlahja #boudoir #boudoirvalokuvaus #valokuvaus #henkilökuvaus #huomenlahjakuvaus #kuvauspäivä #laurapuntilaartist

929 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page